Käyntejä kotisivuilla:
3754 kpl
Käyntejä kotisivuilla:
3754 kpl
Jälkihuolto
Tuemme jälkihuollossa olevia nuoria siten, että he voivat olla oman elämänsä asiantuntijoita ja vastuunkantajia. Jälkihuolto on nuorelle vapaaehtoista, jolloin toiminnassa painottuu omaehtoisuus. Nuori saa elää omaa elämäänsä, mutta saa halutessaan tarvittavan tuen. Omasta elämästään huolimatta nuoren pitää sitoutua hoitopalaverissa sovittuihin asioihin ja siihen, että hän joko opiskelee tai on mukana työelämässä jollain tasolla. Nuorta tuetaan kaikilla mahdollisilla osa-alueilla riippuen yksityiskohtaisesti räätälöidystä palvelusta. Tarjoamme jälkihuollon palveluita, kun nuori on muuttamassa tai muuttanut pois nuortenkodista. Nuorta tuetaan itsenäiseen asumiseen, opiskeluun ja työelämään tai takaisin perheensä pariin. Toiminta perustuu asiakassuunnitelmaan ja rakentuu yksilölliseen tukeen ja ohjaukseen sekä yhteistyöhön nuoren tarpeiden mukaisen viranomais- ja lähiverkoston kanssa. Jälkihuollossamme pyrimme ennaltaehkäisemään syrjäytymistä työelämästä ja koulusta tukemalla nuorta ja tarjoamalla hänelle keinoja ja välineitä oman elämänsä tehokkaampaan hallintaan. Lastensuojeluasiakkuuden päättyessä nuorelle ei riitä pelkkä taloudellinen tuki tai asumiseen liittyvä tukeminen vaan nuori saatellaan jälkihuollon avulla kohti itsenäistä aikuisuutta. Jälkihuollon on toimittavana jatkumona, jonka avulla tehtyä työtä viimeistellään ja nuorta tuetaan kohti tasapainoista aikuisuutta. Ilman jälkihuoltoa jää sijoituspaikan tekemä mittava työ kesken, jolloin nuori usein jää ilman tarvittavaa tukea tai apua esim. koulunkäynnissä tai työelämään siirryttäessä. Tarjoamme jälkihuollon palveluita, kun nuori on muuttamassa tai muuttanut pois nuortenkodista. Nuorta tuetaan itsenäiseen asumiseen, opiskeluun ja työelämään tai takaisin perheensä pariin. Jälkihuollossa työnkuvaamme kuuluvat mm.
|